Kuka on tarpeellinen, kuka tarpeeton?

Poikkeusoloissa huono-osaisuus kasautuu. Luustoliiton tuoreen jäsenkyselyn mukaan koronaviruspandemian haitat kohdistuivat keväällä suuressa määrin niihin, jotka ovat jo valmiiksi huono-osaisia.

Luustoliitto lähetti osteoporoosia sairastaville jäsenilleen kyselyn, joka perustui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koetun osallisuuden mittariin.

Tuloksista näkyy, että osalle jo ennen poikkeusoloja on koettu elämäntilanne ollut vaikea. Eristyksen kaltaisissa oloissa kokemus syrjäytymisestä on vahvistunut entisestään. Kokemus osattomuudesta oli laajaa, ja se koski useita eri osallisuuden osa-alueita.

Henkilöt, joilla kokemus omasta osattomuudesta oli vahva, oli tavallisesti haasteita myös käytännön arjessa: apua ei saanut tarvittaessa, sosiaalisia verkostoja ei ollut ja keinoja selvitä muuttuneessa tilanteessa oli vähän.

Vastaajat näkivät koronakeväässä hyvääkin: kevät toi osalle ikääntyneistä internetin palvelut osaksi arjen hyvinvointia: 57 %:ia oli käyttänyt netin liikuntavinkkejä, 62 %:ia oli löytänyt internetistä ruokaohjeita ja 53 %:ia kertoi kokeilleensa uusia sähköisiä tapoja yhteydenpidossa läheisiinsä ja ystäviinsä.

Peruutukset hoitohenkilökunnan tekemiä – ei uusia aikoja tilalle

Julkisuudessa on annettu kuva, että pääasiassa pitkäaikaissairauksia sairastavat potilaat itse ovat peruuttaneet omat lääkäriaikansa. Niinpä terveyskeskusten vastaanottotilat ovat ammottaneet tyhjyyttään.

Luustoliiton kyselyn mukaan 27 %:ia vastaanottoajoista on peruttu, mutta peruutukset ovat olleet pääosin lääkärin tai hoitavan tahon tekemiä. Vain pienen osan peruutuksista tekivät potilaat itse. Lisäksi liki joka kymmenes vastaaja, jonka aika peruttiin, kertoi kyselyssä, että uutta vastaanottoaikaa ei ole annettu peruutetun tilalle.

Näin hoidon jatkoon liittyvät toimenpiteet voivat olla potilaan oman aloitteellisuuden varassa, kun terveydenhuolto ”maksaa hoitovelkaa” ja normalisoi toimintaansa. Uuden ajan saaminen peruutetun tilalle voi viedä aikaa ja vaatia sinnikkyyttä – mikä on kohtuutonta itsensä osattomaksi kokevalle ihmiselle.

Sairauden hoitaminen haasteellista

Myös osteoporoosin omahoito eli välttämätön pitkäaikaissairauden hoito on tuottanut huono-osaisimmalle ryhmälle haasteita. Esimerkiksi monipuolisen ja terveellisen ruokavalion noudattamiseen ei ole ollut mahdollisuuksia, ja liikunta on ollut rajoittunutta.

Osalle osteoporoosia sairastavista poikkeusolot ovat tuottaneet merkittäviä ongelmia sekä todennäköisesti heikentäneet terveydentilaa ja toimintakykyä. Nämä vaikuttavat ilman lisätoimia myös tulevaisuudessa. Tämä on lasku, jonka maksaminen on tärkeää hoitaa. Osteoporoosia sairastavat tarvitsevat toimivan pitkäaikaissairauden hoidon ja omahoidon ohjauksen sekä kuntoutusta.

Osteoporoosia sairastaa 400 000 suomalaista, joten ihan pienen joukon kärsimyksistä ei ole kyse. Sairauden tunnusmerkkejä ovat pituuden lyheneminen ja luunmurtumat.

Lähde: Luustoliiton tiedote

Teksti: Tuula Ketola

Kuva: piqsels.com

#hyväelämä #terveydenhuolto #hoitopolutkuntoon #kukkarokiinni

 

Muistisairas vanhus lumihaudassa

Oulunkylän Patolan aidattomalta lumenkaatopaikalta löytyi jokunen vuosi sitten vanha, dementoitunut, vähäpukeinen rouva. Hän oli eksynyt pimeällä, lyyhistynyt ja jäätynyt kuoliaaksi hautautuen lukuisten lumikuormien alle. 

Rouva oli ollut kuolleena lähes koko talven lumikuorman uumenissa, lumihaudassa. Mihin lienee rouva ollut menossa ja miksi? Tarina ei kerro sitäkään, miksi vanhus ylipäänsä oli lähtenyt iltamyöhään ulos. Yksikään ohikulkija ei ollut kiinnittänyt huomiota yksinäisen rouvan hortoiluun. 

Uhri oli muistisairas, yksin elävä nainen, joka kaikista varotoimenpiteistä huolimatta oli päässyt kodistaan ulos. Mihin lie tärkeään paikkaan tai tapaamiseen hän oli ollut menossa? Pahaksi onneksi juuri sinä iltana sää oli jäätävän kylmä pohjoistuulineen; ja naisella oli vain yöpaita päällä. 

Omaisten hätä oli suuri, kun vanhusta ei laajoista etsinnöistä huolimatta löydetty. Mysteeri selvisi vasta myöhään keväällä, kun lumi oli sulanut. Enää ei lumenkaatopaikka ole aidaton eikä valoton.  

Robotiikka avuksi 

Yksin asuvat vanhukset ovat usein pelokkaita. Mm. Alzheimer-potilailla, huonokuuloisilla ja -näköisillä, harhaisilla vanhuksilla on paljon pelkotiloja: He voivat kuulla ääniä ja nähdä harhoja. He eivät myöskään välttämättä hahmota ympäristöään entiseen tapaan varsinkin, jos häntä hoidetaan oman kodin ulkopuolella. 

Tuttu, säännöllisesti vanhuksen luona käyvä omainen tai esimerkiksi kotihoitaja voi ennaltaehkäistä pelkoja pelkällä läsnäolollaan. Ikäihmisten toimintakyky ja turvallista kotona asumista voidaan tukea monin eri tavoin. Esimerkiksi vanhuksen kädessä oleva hyvinvointiranneke antaa hoitajille olennaista tietoa vanhuksen kunnosta. 

Robotiikka onkin tehnyt ja tekee tuloaan. Esimerkiksi TYKSin kardiologien kehittämä flimmerisovellus älypuhelimsessa tunnistaa eteisvärinän, joka on usein oireeton tai vähäoireinen. Sovellus voi olla esimerkiksi vanhuksen kotihoitajan tai omaisen puhelimessa. Sovellus valittiin Vuoden Terveysinnovaatioksi 2019. 

Teknologian avulla voidaan turvata myös muistisairaiden asumista kotona. Toivon kuitenkin, että kaikilla vanhuksilla olisi välittäviä läheisiä tai ainakin edes yksi lämmin ihmissuhde. Ihminen tarvitsee rinnalle ihmisen.

Lähde: https://healthawards.fi/vuoden-terveysinnovaatio-precordior-oy/ 

Teksti ja kuva: Anne-Maj Aunula 

#hyväelämä #terveydenhuolto #robotiikka #muistisairas

Kumpi päättää, Maarit vai Kela?

Ystäväni Maarit on iäkäs, yksin asuva pyörätuolipotilas. Hän saa sosiaalitoimelta 18 kappaletta taksiseteleitä joka kuukausi käyttöönsä.

Taustaksi kerrottakoon, että vaikeavammaisten kuljetuspalvelut järjestetään vammaispalvelulain nojalla. Lain mukaisia kuljetuspalveluja järjestetään henkilölle, joka vammansa tai sairautensa takia välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämäntoiminnoistaan. Edellytyksenä on, että julkisen joukkoliikenteen käyttäminen on henkilölle vamman tai sairauden takia kohtuuttoman vaikeaa ja henkilöllä on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa. (www.invalidiliitto.fi)

Maarit käyttää taksiseteleitä mennessään esimerkiksi vesijumppaan tai kylään ystäviensä luon. Hän maksaa tällöin 2,80 euroa per matka. Mutta mitä tapahtuu, kun hänen pitää päästä lääkäriin? Silloin hän ei saa käyttää taksiseteleitä, vaan hänen on pakko käyttää Kela-taksia, joka maksaa hänelle 25 euroa per suunta.

Miksi hän ei saa käyttää saamiaan taksiseteleitä haluamallaan tavalla? Entä jos hänen tarvitsee käydä kuukaudessa vain lääkärissä, ja useamman kerran vielä? Sanomattakin on selvää, että köyhälle eläkeläiselle 25 euroa on iso summa käyttää yhteen taksimatkaan.

Miten siis toimia, että hän pääsee jumppaan, kylään, lääkäriin ja rahat riittävät vielä asumiseen ja ruokaan, lääkkeistä puhumattakaan. Pitääkö hänen ajaa terveysaseman viereiseen pizzeriaan ns. huvikäynnille (että maksaa matkasta 2,80 e) vai pyytää henkilökohtaista avustajaa tai 80-vuotiasta ystävätärtään viemään hänet bussilla lääkäriin, jolloin matka on ilmainen?

Eli suomeksi sanottuna: onko tässä Kelan määräyksessä järkeä? Hyvin Kela kyllä tienaa näillä kyydeillä, koska lääkäriin on myös vammaisten päästävä.

Viimeksi kotihoito tilasi Maaritille Kela-taksin lääkärikäynnille terveysasemalla kysymättä tältä mitään.  Aamulla hoitaja toi hänelle keittiön pöydälle lapun, jossa oli taksin tuloaika ja lääkärin nimi. Miten matka sitten sujui?

Maarit meni lääkäriin Kela-taksilla, mutta tuli takaisin henkilökohtaisen avustajan kanssa bussilla.

Kuka pääministeri se puhuikaan norminpurkutalkoista?

Teksti: Tuula Ketola

Kuva: pixabay.com

#hyväelämä #terveydenhuolto #taksisetelit #Kela

Tumppi täällä terve! Not.

 

Amputoidun pikkurillin kirous. Hermokipu, CPRS-"säkäri" - iskee käteen salakavalasti, milloin missäkin ja minnekin. Lisäksi käsi on kuin neulatyyny, kun kämmen ja sormet "tikkuilevat". On aivan kuin veri ei kiertäisi.

Yleensä sormien puutumista aiheuttaa jonkin käteen kulkevan hermon puristus- tai pinnetila (Lähde: Terveysinfo). Raaja tai raajat ovat turvoksissa, punaisia, ne ovat toisaalta kylmät ja toisaalta kuumat. Tumpilla on nämä kaikki. Jackpot! Jatkolähete takaisin Töölön sairaalaan on lähtenyt.

Neuropaattiseen, krooniseen CPRS-kipuoireyhtymään on tarjolla monia hoitoja. On fysioterapiaa ja toimintaterapiaa. Ennuste on yleensä hyvä. Kädessä oleva CPRS korjaantuu ajan kanssa. Kättä pitää kuitenkin kivuista huolimatta käyttää ja kuntouttaa. Ja näin me teemmekin - paitsi näin ravustuskaudella me emme syömme rapuja. Liian hankalaa. Sorry naapuri!

Jos vahingoitunutta raajaa ei käytetä, se lisää kivun kroonistumisriskiä. Ja sitähän me ei Tumpin kanssa haluta. Me haluamme pelata sulkapalloa, tennistä, uida ja kirjoittaa.

Sadastatuhannesta (Lähde: Terveysinfo) ihmisestä 8-40 sairastaa CPRS:ää. Jos vammaa ei hoideta, kipualue voi levitä ja kroonistua. Uskomatonta, mutta totta, on se, että kipu voi levitä myös toisen puolen raajaan. Ihmeellistä!

CPRS:n hoitoon käytetään neuropaattisen kivun lääkkeitä. Olen nyt kokeillut paria vaihtoehtoa, mutta ne sekoittavat pääni totaalisti ja päivät kuluvat nukkuessa. Olen kärsinyt Panacodista myös inhottavia vieroitusoireita. Pitänee vielä etsiä, jotta löytää jonkin muun vaihtoehdon kivunhoitoon.

Yksi toiminnallinen koe on tulossa torstaina. Syksyn sulkapallopelit käynnistyvät ja nelinpeli odottaa myös minun panostusta. Meinaan kokeilla, vaikka hirvittääkin. Koska Tumppi on pelikädessä,  kiinnitetään se nimettömään teipillä. Näin se ei toivottavast ala säätää omiaan.

Tsemppiä meille!  

Teksti ja kuva: Anne-Maj Aunula

#hyväelämä #terveydenhuolto